Tracon on pääsymaksullinen ja ikärajaton tapahtuma.Lipunmyynti alkaa Kompassin kautta myöhemmin kesällä. Ropeconin lipunmyynnistä ilmoitetaan erikseen, Tampere Kupliissa emme myy lippuja.Traconin vuoden 2024 tapahtuman lippuhinnat ovat:
- 50€ Viikonloppu (pe-su)
- 25€ Perjantai
- 40€ Lauantai
- 35€ Sunnuntai
- K18-iltabileet: 15€ ennakkoon, ovelta 20€
Tampere-talon vieressä olevaan Sorsapuistoon on kaikilla vapaa pääsy.
Korkea inflaatio on nostanut voimakkaasti erilaisia tapahtumakuluja, joka heijastuu lippukuluihin.
Lippuhinta muodostuu puhtaasti erilaisten kulujen pohjalta, eikä kukaan järjestäjistä hyödy taloudellisesti lipun hinnan suuruudesta.
Inflaation lisäksi viime vuosien aikana kansainvälinen turvallisuustilanne on muuttunut myös Euroopassa. Tästä johtuen viranomaisten vaatimukset ja ohjeistukset isoille yleisötapahtumille ovat kasvaneet merkittävästi ja näiden toteuttaminen lisää myös kuluja.
Lippukaupan käyttöehtoja tarkastellaan ja tullaan päivittämään. Esimerkiksi peruutusehtoihin on tulossa muutoksia, joista tiedotamme myöhemmin.
Traconin järjestää voittoa tavoittelematon yhdistys Tracon ry.
Jos haluat osallistua tapahtumaan mutta lippuhinta ymmärrettävästi kirpaisee, voit vaihtoehtoisesti hakea mukaan talkoolaiseksi eli vänkäriksi. Vänkäreiden etuihin lukeutuu ilmainen sisäänpääsy ja lämmin ruoka koko viikonlopun ajaksi tiettyä työpanosta vastaan. Ohjelmanpitäjien etuihin kuuluu myös ilmainen sisäänpääsy.
Työvoimahaku alkaa perjantaina 5.4.
Ohjelmahaku alkaa helmi-maaliskuun vaihteessa.
Valinnoista ilmoitetaan ennen lipunmyynnin alkua.
Tampereen Teatterin ja Traconin lippupaketit ovat edelleen myynnissä. Lippupaketti sisältää joko perjantain tai koko viikonlopun lipun, sekä lipun Taru Sormusten Herrasta-näytelmään.
Jos sinulla on kysyttävää lippuhinnoista, voit lähettää sähköpostia aspa[at]tracon.fi.
The ticket prices for the year 2024
Tracon is a ticketed and age-unrestricted event. Ticket sales will begin later in the summer through Kompassi. Please note that we do not sell tickets at Tampere Kuplii.
The ticket prices for Tracon’s 2024 event are as follows:
- 50€ Weekend (Fri-Sun)
- 25€ Friday
- 40€ Saturday
- 35€ Sunday
- R18-evening party: 15€ in advance, 20€ at the door
Free access to Sorsapuisto park next to Tampere Hall is available to everyone.
High inflation has significantly increased various event costs, impacting ticket prices. The ticket price is solely based on various expenses, and the organizers do not financially benefit from the ticket price. In addition to inflation, the international security situation in Europe has changed in recent years. As a result, authorities’ requirements and guidelines for large public events have increased significantly, leading to additional costs. Terms of ticket sales will be reviewed and updated, including changes to cancellation policies, which will be communicated later.
Tracon is organized by the non-profit association Tracon ry.
If the ticket price is a concern but you still want to participate, you can apply to become a volunteer. Volunteers receive free entry and warm meals throughout the weekend in exchange for a specific amount of work. Program presenters also enjoy free entry. The volunteer application process starts on April 5th, and the program application process begins in late February or early March. Decisions will be communicated before the start of ticket sales.
For any questions regarding ticket prices, you can email aspa[at]tracon.fi.