Alkuperäinen teksti on julkaistu 16.5.2023. Lue vuoden 2024 järjestyssäännöt täältä. (Linkki aukeaa uuteen välilehteen.)
Briefly in English below.
Selvennyksiä propeista toivottiin jo viime vuonna, joten täällä ne vihdoin ovat! Toivottavasti kauan toivottu blogiteksti vastaa kysymyksiin aiheen ympärillä.
Tämän vuoden järjestyssäännöt ovat parhaillaan työstössä ja niistä tiedotetaan heti kun mahdollista.
Tekstin sisältö tiivistettynä:
Propilla tarkoitamme irrallista tai helposti irroitettavaa osaa cosplay-asusta, yleensä esimerkiksi miekka tai taikasauva.
Joskus myös esimerkiksi iso irtopää voi olla näkyvyyttä haittaava proppi, joka tulisi viedä narikkaan ohjelman ajaksi.
- Proppien kanssa noudatetaan Suomen järjestyslakia.
- Esineet, joilla voi vakavasti vahingoittaa muita, eivät sovellu tapahtumaan.
- Aseista: laki myös kieltää ampuma-asetta tai räjähtävää esinettä erehdyttäväksi muistuttavat esineet.
- Mieti aina aseiden kanssa, miten tapahtuman ulkopuolinen, esimerkiksi ohikulkija tai muutoin puistossa vieraileva, proppisi kokee ja aiheuttaako se turhaa huolta tai pelkoa muissa.
- Aidot aseet, myös deaktivoidut, ovat ehdottomasti kiellettyjä, kuten myös kaasu- ja sähkökäyttöiset airsoft-aseet.
- Tarkistuta proppisi, kun saavut tapahtumaan.
- Kaikki esineet eivät ole proppeja. Sateenvarjot ovat sallittuja ja isoa pehmolelua saa kantaa mukanaan ilman proppitarkastuksia, kunhan muistaa jättää isot tavarat (ja propit) narikkaan ennen ruuhkaisia tiloja tai ohjelmasaleja.
- Erilaiset liikkumisen apuvälineet, kuten kävelykepit ja -sauvat ovat aina sallittuja.
- Ohjelmanumerot ja kilpailut voivat poiketa näistä säännöistä.
- Polkupyörät, skeittilaudat, skuutit ja muut vastaavat liikkumiseen käytetyt esineet, jotka eivät ole apuvälineitä, on kiellettyjä tapahtuma-alueella. Jätäthän siis kulkupelisi parkkiin tapahtuma-alueen ulkopuolelle!
Lain vastaisia asioida ei saa tuoda tapahtumaan
Esineet, joilla voi vakavasti vahingoittaa muita, eivät sovellu tapahtumaan. Vakavasti vahingoittavana pidetään muun muassa esineitä, jotka voivat lyödessä aiheuttaa murtuneita luita tai joilla isku päähän olisi vaarallinen.
Isokokoiset propit tulee valmistaa niin, etteivät ne esimerkiksi kovassa iskussa aiheuta vahinkoa, eli proppi on kevyt, pehmeä tai hajoaa lyödessä. Kaksi metriä pitkät, uimaleikeistä tutut ‘lötköpötköt’ tai ‘vesinuudelit’ ovat esimerkki esineestä, joka on sallittu. Pesäpallomaila taas ei ole sallittu. Rakenna proppisi siis ennemmin lötköpötköksi, jos ne ovat yli 50 cm kokoisia.
Pahvi, retkipatja, aurauskeppi yms. tukirakenteet ovat hyviä keinoja isojen proppien kanssa. Softis sekä EVA foam mahdollistavat isojakin, mutta kevyitä, rakenteita. Yksityiskohdissa isoissakin propeissa voi käyttää monia erilaisia materiaaleja, kunhan kokonaisuutena proppi ei silti ole vakavaa vahinkoa aiheuttava. Muistathan pitää yksityiskohdatkin sellaisina, etteivät ne vahingoita muita! Esimerkiksi terävät osat tuntuvat ikävältä silmässä ja voivat tehdä muuten hyvästä propista tapahtumaan soveltumattoman.
Aseista
Laki myös kieltää ampuma-asetta tai räjähtävää esinettä erehdyttävästi muistuttavat esineet. Suurin osa cosplay-asujen aseista on selkeästi ulkomuodoltaan ja/tai väritykseltään scifi- tai fantasiaesineitä, ja siten sallittuja tapahtumassa. Mieti aina aseiden kanssa, miten tapahtuman ulkopuolinen, esimerkiksi ohikulkija tai muutoin puistossa vieraileva, proppisi kokee ja aiheuttaako se turhaa huolta tai pelkoa muissa.
Aidot aseet, myös deaktivoidut, ovat ehdottomasti kiellettyjä, kuten myös kaasu- ja sähkökäyttöiset airsoft-aseet. Jousikäyttöistä airsoft-asetta voit käyttää proppisi pohjana, kunhan teet mekanismista täysin toimimattoman ja lopullinen proppi ei muistuta realistista ampuma-asetta.
Suosittelemme kuljettamaan kaikkia aseproppeja kassissa tapahtuma-alueen ulkopuolella ja pitämään erityistä huolta siitä, että proppia kannetaan vain asun kanssa. Tällöin ohikulkijoille on selvää, että kyseessä on cosplay-asu.
Jousipyssyt ovat osa monen hahmon aseistusta ja nekin on mahdollista toteuttaa tapahtumaan sopivalla tavalla. Pidä mielessä samat ohjenuorat iskuista ja terävistä osista sekä varmista, että jänteesi ei ole aito ja jousesi ei ole ampumakelpoinen jännitettynäkään. Ethän myöskään tuo mukanasi oikeita, teräviä nuolia.
Tarkistuta proppisi kun saavut tapahtumaan
Tapahtumaan saapuessa vie proppisi suoraan puiston tarkastuspisteelle, jossa järjestyksenvalvojat tarkistavat sen.
Tarkistamme
- yli 50cm pitkät propit
- aseita, astaloita ja muita vahingoittamiseen soveltuvia esineitä muistuttavat propit
Mitä proppitarkastuksessa tapahtuu? - Puistonportilta löydät järjestyksenvalvojan, jolle annat proppisi tarkistettavaksi. Järjestyksenvalvoja kohtelee proppia kuin omaansa, mutta kerrothan jos propissasi on erityisen herkkiä osia. Hän voi kysellä sinulta miten proppi on tehty ja millaisia materiaaleja olet käyttänyt.
- Propit, jotka on tehty turvallisesti merkitään aina vuosittaisella, tapahtumakohtaisella tarralla.
- Älä poista tarraa edes kuvaamisen ajaksi! Jos tarra katoaa, hae välittömästi uusi lähimmältä puiston portilta.
- Jos proppisi ei ole sallittu tai turvallinen, järjestyksenvalvoja tarjoaa sinulle kahta vaihtoehtoa.
Voit viedä propin pois tapahtumasta esimerkiksi omaan autoon tai majoitukseen, tai voit jättää proppisi säilytykseen tapahtuman turvanarikkaan. - Jos haluat antaa propin turvanarikkaan, tarkistamme henkilöllisyytesi (alaikäisillä myös Kela-kortti), merkitsemme propin yhteystiedoillasi ja se viedään erilliseen turvanarikkaan. Propin saat mukaasi poistuessasi tapahtumasta tulemalla tarkistuspisteelle ja näyttämällä henkkareita.
- Jos järjestyksenvalvoja ei ole aivan varma propistasi, hän voi pyytää paikalle järjestyksenvalvojien esimiehen, joka tekee lopullisen päätöksen.
Järjestyksenvalvojilla on aina viimeinen sana tapahtuman turvallisuuden suhteen.
Kaikki esineet eivät ole proppeja
Toisin kuin monilla festareilla, meillä sateenvarjot ovat sallittuja ja isoa pehmolelua saa kantaa mukanaan ilman proppitarkastuksia, kunhan muistaa jättää isot tavarat (ja propit) narikkaan ennen ruuhkaisia tiloja tai ohjelmasaleja.
Erilaiset liikkumisen apuvälineet, kuten kävelykepit ja -sauvat ovat aina sallittuja. Jos liikkuminen on sinulle hankalaa, voit pyytää myös Tampere-talon ovilla olevia järjestyksenvalvojia järjestämään sinulle lipunvaihdon lisäksi proppitarkastuksen ovella, kun saavut tapahtumaan. Julkaisemme myöhemmin esteettömyyspaketin, josta löydät tarkempia tietoja.
Ohjelmanumerot ja kilpailut voivat poiketa näistä säännöistä
Cosplay-kilpailuun osallistuvat ovat tervetulleita lavalle proppiensa kanssa. Kilpailijat saavat aina erilliset ohjeet järjestäjiltä ja he liikkuvat tapahtumassa aina cosplaymamman tai valokuvaajan kanssa.
Puistossa voit päästä seuraamaan erilaisia taisteluita ja kokeilemaan esimerkiksi pehmomiekkailua. Puiston pisteet ovat ohjattuja ja valvottuja.
PS. Polkupyörät, skeittilaudat, skuutit, potkulaudat ja hoverboardit ja muut vastaavat liikkumiseen käytetyt esineet, jotka eivät ole apuvälineitä, on kiellettyjä tapahtuma-alueella. Jätäthän siis kulkupelisi parkkiin tapahtuma-alueen ulkopuolelle!
Yhteys
Jos sinulla on kysyttävää propeista, voit lähettää meille sähköpostia aspa[at]tracon.fi.
In English:
Original text published 16th May 2023.
This year’s rules and regulations are currently being worked on and will be announced as soon as possible.
In summary:
Props refer to detachable or easily detachable parts of a cosplay outfit, typically swords or magic wands. Sometimes, large detachable heads can also be problematic and should be placed in the cloakroom during programme.
- Props must follow Finland’s public order law.
- Objects that can seriously harm others are not suitable for the event.
- Regarding weapons, firearms or explosive objects resembling weapons are also prohibited by law.
- When carrying weapons, always consider how passers-by or other visitors at Sorsapuisto might perceive your props and whether they might cause unnecessary fear or suspicion in others.
- Authentic weapons, including deactivated ones, are absolutely prohibited, as are gas and electric airsoft weapons.
- Have your props checked at the security checkpoints when you arrive at the event.
- Not all objects are props. Umbrellas are allowed, and large stuffed animals can be carried without undergoing prop inspections, as long as you remember to leave large items (and props) in the cloakroom before entering crowded areas or program rooms.
- Various mobility aids, such as walking sticks, are always allowed.
- Programs and cosplay competitions may deviate from these rules.
- Bicycles, skateboards, scooters, and similarly used objects for transportation (that are not aids) are prohibited in the event area. Please park your vehicle of transportation outside of the event area!
If you have questions regarding the props, e-mail us at aspa[at]tracon.fi.