Ryhmäpukukilpailu
Traconin sunnuntaina nähdään myös pukukilpailu, tällä kertaa ryhmien muodossa! Kyseessä on perinteinen pukukilpailu, jossa kilpaillaan parhaimmista kädentaidoista. Voit osallistua kilpailuun 2-5 henkilön ryhmässä. Arviointi perustuu pukujen tekniseen toteutukseen, istuvuuteen, materiaalivalintoihin, hahmouskollisuuteen sekä mahdollisten proppien tai armoreiden luontitaitoihin. Kilpailu ei sisällä esitystä, mutta lavaosuudelle suosittelemme luomaan hahmouskollisen lavakävelyn sekä muutaman poseerauksen.
Kilpailu käydään sunnuntaina 8.9.2024 cosplaykilpailuissa. Tuomaristo valitsee kolme parasta ryhmää. Lähdemaarajoituksia ei ole, ja hahmot voivat olla mistä tahansa lisensoidusta teoksesta, esimerkiksi: sarjasta, elokuvasta, pelistä tai kirjasta.
Kilpailuun on ennakkoilmoittautuminen. Haku aukeaa 3.6.2024 ja sulkeutuu 23.6.2024. Mikäli hakemuksia tulee suuri määrä, kilpailun osallistujat valitaan hakemusjärjestyksessä.
Aikataulu
Kilpailun ilmoittautuminen alkaa: 3.6.2024 klo 18:00
Kilpailun ilmoittautuminen päättyy: 23.6.2024 klo 23:59
Osallistujille ilmoitetaan finaalipaikasta 30.6.2024 mennessä.
Kilpailu kilpaillaan ja voittajat julkistetaan Traconissa sunnuntaina 8.9.2024.
Säännöt
- Ennakkoilmoittautuminen on 3.-23.6.2023. Hakuajan ulkopuolella lähetetyt hakemukset hylätään automaattisesti.
- Kilpailuun voi osallistua parina tai maksimissaan viiden (5) henkilö ryhmänä. Pukujen tulee olla samasta lähteestä.
- Jokaisen kilpailijan tulee olla osallistunut työmäärällisesti tasavertaisesti pukujen tekoon. Esimerkiksi jokainen kilpailija on tehnyt itse oman pukunsa, tai työnjako parin tai ryhmien kesken on yhdenvertainen. (Esim: Yksi kilpailija on tehnyt kaikkien peruukit, toinen on tehnyt kaikille samat propit jne.) Kilpailuun ei voi osallistua henkilö, joka ei ole panostanut omaan tai muiden pukuihin yhtä paljon kuin muut parin/ryhmän jäsen. Mikäli koetaan, että työpanos ei ole parin tai ryhmän kesken tasavertainen, voi tämä johtaa kilpailusta karsiutumiseen.
- Kilpailijat valitaan hakemusjärjestyksessä. Mahdollisille peruutuspaikoille ei oteta kilpailijoita ennakkoon. Mikäli peruutusten myötä paikkoja kuitenkin vapautuui, voi peruutuspaikoille ilmoittautua tapahtuman cosplay-infopisteellä. Tiedon peruutuspaikkojen saatavuudesta ilmoitamme erikseen.
- Kilpailuun osallistuminen velvoittaa kilpailijoita osallistumaan ennakkotuomarointiin ja valokuvaukseen ennen kilpailuja, sekä lavalla käyntiin kilpailun aikana vastaavan ilmoittaman aikataulun mukaisesti. Kilpailu käydään cosplaykilpailujen yhteydessä Isossa salissa. Tulokset julkaistaan heti kilpailujen päätteeksi.
- Kilpailuun tulee ilmoittautua ainoastaan vastaavan ilmoittamalla tavalla. Tarkemmat hakuohjeet löytyvät alta.
- Hahmon tulee olla lisensoidusta lähteestä. Omat designit tai OC-hahmot, eli omat fiktionaaliset hahmot, eivät ole sallittuja. Lisensoidusta lähteestä olevat omat pelaajahahmot ovat sen sijaan sallittuja, kunhan kilpailija toimittaa screenshotit kyseisestä asusta. (esim. FFXIV Warrior of Light- pelaajahahmo.)
- Mikäli käytät valmiita kaavoja tai 3D-malleja, mainitsethan siitä tuomareille.
- Lähdemaarajoituksia ei ole, ja lähde voi olla mistä tahansa lisensoidusta teoksesta, esimerkiksi sarjasta, elokuvasta, pelistä tai kirjasta.
- Puvusta on annettava referenssikuva hakemuksen yhteydessä. Referenssikuvan tulee olla virallista kuvamateriaalia. Fanartit tai valokuvat puvustasi eivät ole sallittuja. Kustomoitavat pelihahmot ovat sallittuja, mikäli kisaajalla on tarkka referenssikuva hahmostaan.
- Puvun ei tarvitse olla uusi, mutta sen pitää olla vähintään 80% kilpailijoiden itse valmistama. Kilpailuun osallistuvalla puvulla ei myöskään saa olla sijoittunut aiemmin muissa kilpailuissa.
- Kilpailijan ei ole mahdollista valita omaa musiikkia lavaosuudelle. Jokaisella kilpailijalla on kuitenkin lavalla noin 30 sekuntia aikaa lavakävelylle sekä poseerauksille.
Näin haet
Kilpailuun voit hakea TÄLLÄ LOMAKKEELLA.
Vastaanotamme hakemuksia 23.6 klo 23.59 asti lomakkeella. Hakemuksen lähetyksestä saat vielä vahvistusviestin. Mikäli vahvistusviestiä ei kuulu kolmen päivän sisällä, otathan yhteyttä joko osoitteeseen cosplay@tracon.fi tai suoraan cosplavastaavaan chamira@tracon.fi. Kaikille hakijoille ilmoitetaan valinnoista viimeistään 30.6. mennessä.
Ongelmatilanteissa tai kysymyksiä ilmetessä voit ottaa yhteyttä osoitteeseen cosplay@tracon.fi tai chamira@tracon.fi
Osallistumisrajoitukset
1. Coniittitasolla oleva henkilö isosali-tiimissä ei saa osallistua mihinkään Ison salin kilpailuun.
Henkilötietojen käsittely
Osallistujien henkilötietoja käsitellään ainoastaan cosplayvastaavien sekä Traconin Ison salin tuotantotiimin toimesta. Kilpailussa ilmoitetaan kisaajien nimet tai nimimerkit heidän oman valintansa mukaan, sekä hahmon ja sarjan tiedot.
Tietojen käsittely tapahtuu Tracon ry:n tietosuojaperiaatteiden mukaisesti. https://ry.tracon.fi/tietosuoja/rekisteriselosteet